Pikkuruinen kartano

Kartanovierailulla

Pikkuruisen kartanon isäntäväki kävi vierailulla Moision kartanossa. Kartanon historia ulottuu 1600-luvulle saakka, jolloin Ruotsin kuningas Kaarle IX lahjoitti mm. Elimäen neljänneksen Wreden suvulle, Gertrud von Ungerille ja tämän kahdelle pojalle. Nykyisen kartanon on rakennuttanut majuri Fredrik af Forselles Moision mäelle Carl Ludvig Engelin 1818 tekemien suunnitelmien mukaan. Päärakennus valmistui 1820.

Seuraavalla kerralla on varattava enemmän aikaa, jotta ehtii vierailla myös naapurikartanoissa, esimerkiksi Peippolassa.

Moision kartano on toiminut historiansa aikana myös kunnalliskotina, kotisisaropistona ja jopa lukio toimi siinä hetken. Nykyään kartanon omistaa Elimäen kunta ja siinä on ollut 1997 lähtien vuokralaisena Taide- ja pitokartano Oy kehittämässä historia-, kulttuuri- ja ruokamatkailua.

Elimäellä vieraillessasi suosittelen käymään myös 1600-luvulta peräisin olevassa Elimäen kirkossa

sekä arboretum Mustilassa. Arbotetumin on perustanut 1902 valtioneuvos A. F. Tigerstedt. Arbotetum on erityisen suosittu vierailukohde alku kesällä, kun alppiruusut kukkivat. Mustilan arboretumissa on 150 eri alppiruusu lajia ja lajiketta. Köynnökset, mm. köynnöshortensia, kasvoivat hauskasti männyn rungoilla.

Mainokset
Pikkuruinen kartano

Kalastusta

Mauritz on suuri kalaruuan ystävä. Erityisesti hänen mieleensä ovat kuha ja ahven, mutta myös taimen. Vielä enemmän kuin kalan syömisestä pitää hän kalastamisesta, etenkin urheilukalastuksesta, jossa taitojaan voi kokoajan kehittää. Alex Hintzen (1846-1924) mukaan urheilukalastuksessa suurta saalista merkittävämpää on se, kuinka paljon yksittäinen kala tarjoaa ”urheilua” pyytäjälleen (Jormanainen, 2011, 34).

Matkoillaan Mauritz on tutustunut englantilaiseen John Mitchelliin, innokkaaseen vapakalastajaan, jolta hän on saanut kullanarvoisia vinkkejä erityisesti perhokalastuksesta. John Mitchell perusti Vuokselle englantilaisen kalastusklubin 1875, jolla oli tukikohta Linnankosken yläpuolella Varpasaaressa (klubi jatkoi toimintaansa vuoteen 1949 asti). Venäläinen ylimystökin kalastaa mielellään Vuoksen vesistössä.

Mauritzin ystäviin kuuluu myös Herman Renfors Kajaanista. Herman kehittelee innokkasti kalastusvälineitä, erityisesti uistimia. Hän on antanut Maurizille koekäyttöön kehittämänsä lipasuistimen.

Nyt on pikkuruiseen kartanoon tulossa englantilaisia kalastusystäviä, jotka ovat matkalla Kajaaniin Renforsin luo. Mauritz vie ystävänsä tietysti läheiselle koskelle kalastamaan. Hän laittaa vapansa ja uistimensa kuntoon tulevaa kalareissua varten.

Lähteet: Jormanainen, J. (2011). Urheilukalastus. Kalojen ja vieheiden viemää. Gummerus. Porvoo.

Jormanainen, J. (2014). Ottavimmat vieheet. Readme.fi. Porvoo.

Kettunen, M. (2011). Uistinmestarien sormenjälkiä. Karisto Oy. Hämeenlinna.

Särömaa, M. J. (1987). Kalkkisten kalastusklubi 1886-1986. Kirjayhtymä. Rauma.

Vanhat kuvat: finna.fi. Museovirasto.

Pikkuruinen kartano

Puutarhamarjat kypsyvät

Puutarhamarjat kypsyvät ja Pikkuruisessa Kartanossakin on mehujen keittoaika. Elsa ja Katri ovat keränneet marjoja ja alkavat tehdä mehua. Osasta mehusta tehdään myös viiniä.

1800-luvun lopulla karviainen oli yleisin viljelty marja Euroopassa, muotia Suomessakin. Muita viljeltyjä marjoja olivat puna- ja mustaherukat. Ahomansikka oli myös mustikan ja vadelman ohella merkittävä talousmarja 1800- ja 1900-lukujen taitteessa. Karviaisten huippuaikana siitä jalostettiin satoja lajikkeita. Karviaisbuumi sai ikävän, äkillisen lopun 1900-luvun alussa Amerikasta saapuneen karviaishärmän tuhotessa sadon ja kasvustot.

Marjojen säilöminen mehuiksi ja muiksi juomiksi on vuosisatoja vanha tapa. Emännän tietokirjan (1939) mukaan marjat voi mehustaa siten, että ne pannaan kiviruukkuun, joka peitetään kannella ja asetetaan vedellä täytettyyn kattilaan, joka pannaan tulelle. Marjat mehustuvat ruukussa ja sitten mehu siivilöidään kankaan läpi. Näin olettaisin ”höyrymehua” tehdyn ennen mehumaijoja.

Mehua on valmistettu myös keittämättä. Louhisaaren linnan ohjeen mukaan marjat survotaan koivusta tehdyllä survimella. Lypsylämpimän maidon lämpöistä hyvää, keitettyä lähdevettä kaadetaan niiden päälle 5-6 dl/marjakilo. Astia peitetään ja annetaan olla vuorokausi. Sitten mehu siivilöidään siivilävaatteen läpi, joka sidotaan esimerkiksi ylösalaisin käännetyn tuolin jalkoihin. Siivilävaatetta ei saa puserrella, että mehusta ei tule sameaa. Myöhemmin mehu voidaan sokeroida (sokerin ansiosta se ei kellarissa jäädy niin helposti, myös väri säilyy kauniimpana – ja nykytiedon mukaan c-vitamiinikin säilyy paremmin). Mehusta voidaan valmistaa myös esim. viiniä.

Kuvien marjat on kuvattu omassa puutarhassani. Minäkin olen keitellyt mehuja puna- ja mustaviinimarjoista – sähköisellä mehumaijalla tosin. 😊

(Lähteet: Emännän tietokirja. 1939. III-osa. WSOY. Porvoo.

Klemettilä, H. & Jaakola, L. Mansimarjasta punapuolaan. Marjakasvien kulttuurihistoriaa. Maahenki Oy. Helsinki.

Kuurne, J. 2008. Louhisaaren linnan talousreseptit (n. 1770-1850). Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Helsinki. )

Pikkuruinen kartano

Kesähuvilalle

Lämpimän toukokuun ansiosta Mauritz päätti jo aloittaa huvilakauden. Hän on lähtenyt osan palvelusväen kanssa edeltä laittamaan paikat kuntoon kesähuvilalla.

Puutarhuri haravoi hietikkopihan kartanon edessä. Ja Tilda-mamselli pudistelee Katrin kanssa peti- ja liinavaatteet ja tuulettaa huvilan.

Kunhan kaikki on valmista, voivat Sofia ja Frans sekä loppu palvelusväki tulla myös kesähuvilalle.

Tänä kesänä teinkin perinteisemmän kukkaistutuksen sijaan pataan minipuutarhan. Vasta, kun puutarha alkoi valmistua, keksin että se voisi olla pikkuruisen kartanon kesähuvila. Käyttämiäni kasveja ovat kesäharsot huvilan molemminpuolin, kukonharjat ”puina”, mehikasveja, kalliokurjenpolvi enkelipatsaan edessä sekä orvokkeja. Valoin betonista kaarevat penkit huvilan edustalle sekä portaat. Kalkkimaalilla maalasin putkiloita pylväiksi ja muovipakkauksen osia kaiteeksi.

Pikkuruinen kartano

Pieniä lisäyksiä Pikkuruiseen kartanoon

”Tilda-mamselli, katso! Olen virkannut itse patalapun. Elsa opetti.” Katri on kovin ylpeä uusista taidoistaan. Elsa on opettanut hänet kehräämään ja sitten virkkaamaan kehrätystä langasta.

Kartanossa on muitakin pieniä uusia juttuja, joita ei vielä ole kuvattu tänne: kupariastioita, lihamylly ja kirjottu kipinäsuoja.